Murheenkruunu 5.12.2014

21.11.2014

Tinkimätöntä pohjoista asennetta musiikin muotoon pukenut Brüssel Kaupallinen täyttää tänä vuonna majesteetilliset 25 vuotta. Merkkipaalua juhlistetaan painamalla päähän ”Murheenkruunu” 5.12.14, joka on järjestysnumeroltaan viides orkesterin täyspitkä albumi. Vaikka iän myötä yhtye onkin viisastunut, hakkaa se edelleen instrumenttejaan ja päitään seinään yhtä armottomasti kuin nuorena kossinakin.

”Murheenkruunu luotiin kiireettä epä-BK:maiseen tapaan ja ensimmäiset demotuksetkin levylle tehtiin jo vuonna 2011. Hieman epäortodoksinen oli myös levyn äänitysprosessi. Bändi kun matkusti suomenkielisen rockin luvattuun maahan eli Italiaan ja tallensi levyn Mirko Nosarin johdolla Kreative Klan -studiolla Veronassa. Ihmettelyistä ja epäilyistä huolimatta yhteistyö oli kuitenkin hyvin helppoa ja hedelmällistä”, yhtyeen rumpali Juha-Pekka Aunola kertoo Murheenkruunun tekemisestä.

Kuuntelen levyn kolmosraita ”Cosa Nostra” osoitteessa https://soundcloud.com/metalasylumpr/brussel-kaupallinen-cosa-nostra

Kruunajaisia vietetään yhtyeen kotikaupungissa Oulussa levyn julkaisupäivänä 5.12. ja seremoniatilana toimii Nuclear Nightclub.

 

Ennakkotilaa Murheenkruunu julkaisupäiväksi kotiisi STB Shopista »

 

”MURHEENKRUUNU” – BIISILISTA
1. Kalmalaudat
2. Horrossaarnaaja
3. Cosa Nostra
4. Murheenkruunu
5. Tuhon jäljet
6. Uuden ajan merkit
7. Traumatisoitunut
8. Musta susi
9. Verenseisauttaja

KOKOONPANO
Janne Helttunen – laulu
Antti Leiviskä – kitara & taustalaulu
Petteri Korkala – basso & taustalaulu
Juha-Pekka Aunola – rummut

DISKOGRAFIA
Kädet ristissä rinnan päällä 7” (Bad Vugum 1994)
Yllättäviä kohtaamisia EP (Bad Vugum 1995)
Aika EP (Bad Vugum 1996)
Jatkumo / Varkaiden puutarha CDS (Uho Productions 2005)
Aika kultaa muistot (Uho Productions 2005)
Valheiden kirja (Uho Productions 2007)
Musta polku (Stop the Building/Korpinkynsi 2009)
BK20 Live (Stop the Building/Korpinkynsi 2010)
Minä olen vihattu (Stop the Building 2011)
Murheenkruunu (Stop the Building 2014)

https://www.facebook.com/brusselkaupallinen
http://www.brusselkaupallinen.com/

Bookmark and Share