Mediatiedote
31.01.2011
Mediatiedote 31.01.11
julkaisuvapaa heti
BRÜSSEL KAUPALLINEN ”MINÄ OLEN VIHATTU” KAUPOISSA 9.2.2011
Oululainen kierolla tavalla aggressiivista ja suomenkielistä metallin ja rockin ristisiitosta ilmoille puskeva Brüssel Kaupallinen julkaisee neljännen täyspitkänsä ”Minä olen vihattu” 9.2.2011. Levy soi astetta vapautuneemmin ja raikkaammin kuin vuonna 2009 ilmestynyt kehuttu edeltäjänsä ”Musta polku”. Levyn tuottajana, äänittäjänä ja miksaajana häärännyt Hiili Hiilesmaa osallistui myös taustalauluihin ja lainaapa ”Rituaalit” -kappaleelle oman herkän äänensä myös itse Kotiteollisuuden Hynynen.
Infernon päätoimittaja Matti Riekki kuvailee yhtyettä ”Kumikamelin ja Lyijykomppanian ohella niiksi kotimaan kielellä asiansa esittäviksi laatuyhtyeiksi, joiden toiminnan soisi jatkuvan maailman tappiin, sanoi suosionjumala asiaan mitä tahansa.”
Albumilta on kuultavana viisi kappaletta levyn julkaisevan Stop the Buildingin Youtube-kanavalla http://www.youtube.com/user/stopthebuilding säestettynä Ville Angervuoren kansitaiteella aina 1080p-laatuun asti.
Biisilista:
- Minä olen vihattu 04:28
- Onnen langat ja nauravat naulat 04:04
- Elohopea suonissani 02:21
- Lukittu pää 04:16
- Rituaalit (featuring Jouni Hynynen) 03.13
- Puuterikoirat 02:48
- Orjalaiva 02:47
- Luita tyynyn alla 05:30
- Elävänä hukkunut 03:19
- Aika II 03:58
- Surua ei voi paeta 04:31
Tulevat keikat:
09.02.2011 Levykauppa Äx, Oulu
12.02.2011 Grande, Rovaniemi
04.03.2011 Nuclear Nightclub, Oulu
18.03.2011 Ruma, Jyväskylä
www.brusselkaupallinen.com
www.facebook.com/brusselkaupallinen
www.myspace.com/brusselkaupallinen
www.last.fm/music/Brüssel+Kaupallinen
LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT:
Miika "Mega" Kuusinen / Supersounds Music